|
Valitut rajaukset: Vielä ehdit ilmoittautua Poista rajaukset
TUOH1-3003
Opintojakso soveltuu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita yksilön kasvusta ja kehityksestä elämänkaaren eri vaiheissa. Erityisenä tarkastelun kohteena ovat vuorovaikutustaitojen ja kommunikointikeinojen tukeminen pedagogisin keinoin. Opintojakson jälkeen opiskelija osaa kuvata yksilön kasvua keskeisten yksilön kasvu- ja kehitysteorioiden, motoristen taitojen, kielenkehityksen sekä aistien merkityksen avulla. Lisäksi opiskelija tiedostaa sairauden tai vammautumisen vaikutukset yksilön toimintakykyyn sekä vuorovaikutukseen. Näiden teemojen käsittelyn lisäksi opiskelija tunnistaa erilaisia yhteiskunnan palveluja, joita on olemassa yksilön tukemiseksi. Opintojakso soveltuu mainiosti esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan-, sekä kasvatus- ja ohjausalan ammattilaisille sekä opiskelijoille. Tarvitset opintojaksolla tietokoneen ja toimivan verkkoyhteyden.
TUVK6-3007
Opintojaksovastaava: Outi Kuvaja Tällä kurssilla opit, kenelle, missä tilanteissa ja miksi kuvailu on tarpeellista. Opit tuottamaan monimuotoista kuvailua, joka huomioi asiakkaiden ja tilanteiden yksilöllisyyden ja moninaisuuden. Kurssilla opit kuvailemaan erilaisia kohteita, tilanteita ja ympäristöjä yksilön, toiminnan ja kontekstin näkökulmasta tarkoituksenmukaisella tavalla. Kurssi on hyödyllinen, jos haluat parantaa taitojasi edistää erilaisten tilanteiden saavutettavuutta ja lisätä turvallisuuden tunnetta kuvailun keinoin. Kurssi sopii monilla eri aloilla työskenteleville, kuten tulkeille, yhteisöpedagogeille, kulttuurituottajille, työelämän kehittäjille, opettajille, sairaanhoitajille, poliiseille, pelastajille, toimintaterapeuteille, henkilökohtaisille avustajille sekä palveluyksiköissä, kouluissa, päiväkodeissa ja sairaaloissa työskenteleville ammattilaisille. Opintojaksolla tarvitsee tietokoneen ja muistiinpanovälineet. Itsenäinen työskentely tapahtuu Humakin verkko-opiskeluympäristössä Hoodlessa. Hoodle pohjautuu Open LMS - moderniin Moodle-tekniikkaan. Lisätietoja: https://www.humak.fi/uutiset/opi-sanallistamaan-nakemasi-kuvailu-5-op-kevaalla-tarjonnassa/ https://www.youtube.com/watch?v=qe2npa4gtfk Ja opiskelijan antama palaute: "Opintojakso piti sisällään monta eri näkökulmaa kuvailuun. Tehtävät olivat mielenkiintoisia toteuttaa."
VAYP3-3003
Haluatko oppia suunnittelemaan nuorisotyöllistä pelitoimintaa? Opintojaksolla tutustutaan erilaisiin suunnittelumalleihin ja laatukriteereihin sekä kurkataan pelitoiminnan tulevaisuuteen. Lisäksi pohditaan nuorten aktiivisia rooleja nuorisotyöllisen pelitoiminnan toteuttamisessa. Opintojaksolla on myös mahdollisuus syventyä itseään kiinnostavaan teemaan, mm. roolipelaamiseen, esportsiin tai pelillistämiseen. Opiskelijapalautteita syksyltä 2023: "Mielenkiintoiset aiheet sekä podcastit tehtävissä olivat mukava lisä lukemistojen rinnalle. Webinaarien vieraat oli hyvin valittu ja heiltä sai vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Opin todella paljon uutta ja opintojakso vahvisti jo tietämääni halua työllistyä pelikasvatuksen puolelle! :)" "Monipuolinen materiaali ja hyvät vierailijat." "Paljon uusia näkökulmia ja materiaalia tulevaisuutta varten." "Aion ehdottomasti suositella tätä opintojaksoa meidän muutamalle uudemmalle työntekijälle, joita kiinnostaa pelitoiminta, mutta tieto/taitotaso ei ole vielä kovin hyvä."
KATU1-3017
Tälle opintojaksolle saavat ilmoittautua kaikki ne opiskelijat, joiden opetussuunnitelmaan kyseinen opinto kuuluu. Tämä siis siitä huolimatta, onko oma saapumiserä listattu koodina tämän opinnon yhteyteen. Opintojakson opintovastaava on Minna Hautio. Innovaatiotoiminta-opintojaksossa opitaan, mitä tulevaisuuden ennakointi tarkoittaa ja miten sitä tehdään. Lisäksi selviää, mitä innovaatio ja innovoiminen käytännössä tarkoittavat ja miten innovaatioita voi edistää työelämässä. Opintojakso antaa innovaatioprosessin läpiviemiseen tarvittavan perusosaamisen. Lisäksi opintojaksolla opitaan tulevaisuustiedon ja ennakoinnin perusteet. Opintojaksolle kannattaa tulla tutkimaan omaa innovaatiosuhdettaan ja kehittämään omaa innovatiiviisuuttaan. Siellä saa myös tärkeitä työelämätaitoja. Erityisiä lähtötasovaatimuksia ei ole. Opintojaksolle hyväksytään max. 200 opiskelijaa ilmoittautumisjärjestyksessä.
YPKI1-3017
Ennakkovaatimuksena on englannin kielen perussanaston ja –kieliopin hallitseminen niin, että tehtävien itsenäinen suorittaminen on mahdollista. Opintojakson lähtötaso vastaa tavoitetasoa B2, esim. lukioenglanti. Opiskelijalla tulee olla käytössään asiaankuuluvat verkko-oppimisvälineet (toimiva verkkkoyhteys, kamera ja mikrofoni). Opintojaksolla opitaan koulutusalan työssä tarvittavia englannin kielen kirjallisia ja suullisia taitoja. Sisällöt ovat ammattialaan liittyviä teemoja. Opintojakso sopii yhteisöpedagogeiksi opiskeleville, alalla työskenteleville sekä kaikille, jotka ovat kiinnostuneet parantamaan kohdekielen taitoaan. Mikäli olet Avoin AMKn tai Ristiinopiskelupalvelun (Ripa) opiskelija, joka aikoo korvata opintojaksolla oman koulutuksensa pakolliset ammatilliset vieraan kielen (englanti) opinnot, tämän tulee ennen opintojaksolle ilmoittautumista sopia asiasta oman kielen opettajansa kanssa. Humakin tutkinto-opiskelijat: Tälle opintojaksolle tulijoista etusijalla ovat YP:n verkkototeutuksen opiskelijat (MOVE). Kampus monimuoto-opiskelijat voivat vain perustellusta syystä, valmentajan tai kieltenopettajan kanssa keskusteltuaan, osallistua opintojaksolle. Opintojakson opiskelijamäärää on rajoitettu.
TYTY1-3010
Ovatko työelämän pelisäännöt, työehtosopimukset ja työlait kiinnostuksesi kohde? Tällä opintojaksolla pääset systemaattisesti perehtymään työelämän toimijoita säätelevään keskeiseen työlainsäädäntöön ja valitsemiisi työehtosopimuksiin. Opintojaksolla opit tuntemaan työelämää sääteleviä lakeja ja sopimuksia. Tutustut työelämäosapuolten rooleihin, vastuisiin ja velvollisuuksiin sekä saat ymmärrystä kollektiivisen sopimustoiminnan merkityksestä. Opintojakso on itsenäisesti suoritettavaa, verkossa tapahtuvaa oppimista: Etenet opintojaksolla omaan tahtiisi tehtäviä tehden. Tarvitset opintojaksolla toimivan verkkoyhteyden ja tietokoneen.
TYTY2-3005
Onko työturvallisuus sinulle läheinen asia. Tällä opintojaksolla pääset perehtymään työsuojeluun ja työturvallisuuteen liittyvään lainsäädäntöön ja opit tuntemaan työsuojeluviranomaisten tehtävät ja ymmärtämään viranomaistoiminnan merkityksen. Tutustut myös oman työpaikkasi työsuojelutoimintaan. Opintojakson painopiste on psykososiaalisessa työsuojelussa. Etenet opintojaksolla omaan tahtiisi tehtäviä tehden. Tehtävät ovat suoraan hyödynnettävissä oman työpaikkasi työsuojelun ja työturvallisuuden kohentamisessa. Tarvitset opintojaksolla toimivan verkkoyhteyden ja tietokoneen.