|
Valitut rajaukset: AVOT_V_S26_PKS Poista rajaukset
VAPTU5-3007
Opintojakson tavoitteena on kehittää vuorovaikutustaitoja erityisesti kielellisen saavutettavuuden näkökulmasta. Tavoitteena on antaa johdanto siihen, miten helpottaa viestintää ja edistää kielellistä saavutettavuutta työskenneltäessä henkilöiden kanssa, joiden vuorovaikutusmahdollisuudet ovat heikentyneet esimerkiksi kuulon ongelmien vuoksi tai joiden kielelliset resurssit ovat yhteiskunnassa marginaalisessa asemassa (esim. viittomakielen käyttäjät).
KAKE1-3009
Oletko jo perehtynyt ekologiseen kestävyyteen ja monimuotisuuteen? Tällä opintojaksolla pääset laajentamaan osaamista sosiaaliseen ja kulttuuriseen kestävyyteen sekä saavutettavuuteen. Opintojakson jälkeen tunnistat kestävän kehityksen periaatteet ja tietopohjan ja osaat määritellä erityisesti sosiaalisia ja kulttuurisia kestävyyshaasteita. Lisäksi opit tunnistamaan saavutettavan ja vastuullisen toiminnan periaatteet. Monipuolisten tehtävien avulla voit arvioida olemassa olevaa ekososiaalista osaamistasi ja pääset pohtimaan omaa arkeasi kestävän kehityksen näkökulmista. Samalla hankit tulevaisuuden työelämän keskeisiä taitoja vahvistamalla kestävän kehityksen osaamistasi. Verkossa omaan tahtiin suoritettava opintojakso vaatii opiskelijalta pääsyä internetiin, tietokoneen ja opiskeluun tarkoitettujen ohjelmien (hoodle, zoom/teams) käyttöä. Opintojakso sopii kaikille kestävästä kehittämisestä kiinnostuneille.
TUHA1-3004
Opintojakson tavoitteet ja sisällöt ovat: Opiskelija - tuntee harjoittelukäytänteet ja osaa laatia harjoitteluhakemuksen sekä asettaa itselleen oppimistavoitteita - osaa kuvata tulkkauspalveluja käyttävien asiakasryhmien moninaisuutta - osaa kuvata asiakkaan kohtaamisen keskeisiä periaatteita - tekee viittomakielialan toimijoiden työstä ja tehtävistä havaintoja ja keskustelee tekemistään havainnoista - hyödyntää monikanavaisia resursseja viittomakielisissä keskusteluissa ja pärjää yksinkertaisissa viittomakielisissä arkikeskusteluissa - tietää opastuksen perusteet. Opintojakson sisältö: - Viittomakielisen asiakaskunnan moninaisuuteen tutustuminen - Viittomakielialan eri toimijoihin tutustuminen & verkostoituminen - Eri asiakasryhmien ja viittomakielialan toimijoiden tilaisuuksiin osallistuminen sekä tulkattujen tilaisuuksien seuraaminen - Asiakkaan kohtaaminen - Viittomakielialan monikielisyyteen, -menetelmäisyyteen ja -kulttuurisuuteen tutustuminen - Harjoittelun haku - CV - Oppimistavoitteiden asettaminen ja toteutumisen analysointi - Harjoittelun raportointi - Verstasviikko - Viittomakielen taidonnäyttö - Opastuksen periaatteet
TUVI1-3006
Opintojaksovastaava: Arttu Liikamaa Kuurojen yhteisöt -opintojaksolla sukelletaan pintaa syvemmälle yhteen maamme kieli- ja kulttuurivähemmistöön: viittomakielisiin ja kuuroihin. Opiskelija tutustuu muun muassa kuurojen historiaan sekä sen keskeisten käänteiden vaikutuksiin nykypäivässä, yhteisön moninaisuuteen sekä viittomakielisten oikeuksiin Suomessa ja kansainvälisesti. Opintojakso perustuu Deaf Studies -tieteenalaan, ja sen aikana tutustutaan alan keskeisiin käsitteisiin sekä perinteisiin ja nykyaikaisiin suuntauksiin. Ennakkovaatimuksena opintojaksojen TUVO1–TUVO4 osaamistavoitteiden mukainen osaaminen tai vastaavat tiedot. Opintojaksolla opiskelijalla tulee olla tietokone, internetyhteys, päivitetty selain ja mahdollisuus kuvata videota. Verkko-oppimisympäristönä on Canvas LMS.
TUSA2-3004
Opintojaksolla syvennetään ymmärrystä kielestä teknologian näkökulmasta. Opintojaksolla tehdään ryhmässä dokumentti, jonka tekeminen vaatii sitoutumista. Tässä tehtävässä opiskelija kokeilee ja harjoittelee käytännössä esimerkiksi tekstitystyökalujen käyttämistä ja editointia itsenäisesti ja ryhmässä. Opintojakso antaa valmiuksia myös teknologisten välineiden käyttämiseen opintojen aikana.
TUVO1-3009
Opintojaksolla opitaan kommunikoimaan suomalaisella viittomakielellä alkeistasolla. Opitaan keskustelemaan omasta arjesta, opinnoista, perheestä, lähiympäristöstä. Aloitamme ihan alkeista, vaatimuksena ei ole aiempaa kieliosaamista, mutta kuitenkin hyvät vuorovaikutustaidot ja vuorovaikutuksen moninaisuuden ymmärtäminen. Opintojaksolla tavoitellaan varsin nopeaa kielitaidon kehittymistä, johon opiskelijan tulee sitoutua. Opiskelija tarvitsee tietokoneen, verkkoyhteyden ja päivitetyn selaimen, sekä mahdollisuuden tallentaa viittomista videolle.
TUKO4-3004
Opintojaksolla opitaan kirjoitetun ja puhutun selkokielen perusteita sekä selkoilmaisun tekijöitä. Opintojakso antaa työkaluja selkokielen tuottamiseen ja kehittämiseen edelleen. Opintojakso sopii kaikille, jotka haluavat saada tietoa selkoilmaisun perusteista. Opintojakso soveltuu hyvin etenkin opetus-, kasvatus- ja ohjausalan opiskelijoille sekä kaikille, jotka esimerkiksi työssään voivat hyötyä selkokielen ja selkovuorovaikutuksen osaamisesta. Opintojaksolla ei vaadita aiempaa osaamista, mutta opintojakson tehtävät edellyttävät paneutumista tehtävien tekemiseen ja aineistoihin perehtymiseen. Opintojaksolla hyödynnetään automatisaatiota.
KATO1-3009
Opintojakso kuuluu oppija-vaiheen opintoihin. Tällä opintojaksolla luodaan pohja Humakissa suoritettaviin opintoihin. Opiskelija tutustuu Humakissa toteutettavaan pedagogiikkaan. Opintojakso antaa taitoja erilaisten digitaalisten ohjelmien käyttöön. Lisäksi opiskelija pohtii opiskelun vaatimaa resursointia.
KAVU2-3010
Opintojakso ei ole S2-opintojakso. Suomenkielisissä tutkinto-ohjelmissa suomen kielen ammatillisten viestintätaitojen omaksuminen edellyttää lähtötasoa B2.